Elämä on ollut viime aikoina sekavaa. Paskaa on tullut joka suunnalta ja osa on jopa itse aiheutettua. Eniten vituttavat itsestä riippumattomat jutut, jotka menevät pieleen... Olen saanut uusia ystäviä, vanhat ovat kadonneet jonnekin ja muutama tärkeämpikin ihminen on lähtenyt nyt minun elämästäni... Eniten inhottaa se, miten minua vituttaa ja ahdistaa kaiken tämän keskellä.
Monilla ihmisillä on ongelmia, eikä minulla oman määritelmäni mukaan pitäisi olla mitään syytä valittaa, mutta silti tuntuu siltä että kaikki kasaantuu ja se pitää päivittäin purkaa jollekin - hyvälle ystävälle, päiväkirjaan, blogiin... minne vain. Kaikki ahdistus pitää kuitenkin purkaa, vaikka en edes tiedä mistä se tulee. Mistä ahdistukseni on peräisin? Ystävistä? Rakkaista lähipiirin ihmisista? Minusta itsestäni? En tiedä. Olenhan vain ihminen, ja vaikka minulla on oikeasti kaikki hyvin, pelkään silti elää ja heittäytyä. Se on ongelma!
Mistä päästäänkin luontevasti aiheeseen siitä, miksi kaikki on niin hankalaa? Joskus tuntuu, että kaikki kaatuu päälle ja mikään ei onnistu, ihmissuhteet menevät perseelleen ja menettää tärkeitä ihmisiä ilman kunnon syytä... En ymmärrä. Miksi näin pitää käydä? Olenko vain ansainnut kaiken tämän paskan? Onko ihmisellä jokin tietty määrä tai mitta elämässään, minkä verran sitä paskaa pitää tulla, ja sitten kun se on täynnä, voi elää elämänsä onnellisena loppuun asti? Paskalle ei nimittäin ainakaan vielä näy loppua.
Ero rakkaaseen ihmiseen ahdistaa ja vituttaa ja laittaa miettimään vakavia asioita. En ole innostunut mistään - en harrastuksista, kaverisuhteista, en enää oikeastaan enää tästä samasta tasapaksusta paskasta, mitä joka päivä joudun kokemaan. Elämä tuntuu merkityksettömältä ja tylsältä, typerältä. Onko tässä mitään ideaa enää? Sitten palaan taas siihen, että minulla on oikeasti kaikki hyvin, eikä mitään syytä valittaa. Minulla on rakas pikkusisko ja hyvät vanhemmat, kotoa jo pois muuttanut isosisko ja isoveli, joka on vielä intissä. Meillä on hyvä olla ja niin edelleen. Silti tuntuu että valittamista löytyy, ja siksi minua suututtaa, koska minulla ei oikeasti ole mitään syytä valittaa.
Maailma on täynnä ihmisiä, joilla on monta kertaa surkeammat olot kuin minulla. Miksi siis valittaisin? Siksi, että minua ärsyttää kaverin tapa kommentoida kaikkea? Siksi, että vittuunnun siitä kuinka en osaa hoitaa asioitani? Siksi, että pelkään elää? No, enpä tiedä.
Ja koska vuodatin ensimmäiseen postaukseen nyt syviä kysymyksiä omasta elämästäni, minua alkoi pelottaa. Uskallanko postata tämän? No uskallan.
Mutta päätän tähän nyt elämän syvistä kysymyksistä. Heipss!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti