sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Piin elämä ja muuta shaissea

Heissan taas!

Yöpostauksilla näköjään mennään.. Kun ei päivisin muka sitä aikaa ole.

Hmm. Kävin tänään katsomassa elokuvan. Piin elämä. Oli ihan siedettävä, joskin realistisuus kärsi huonosti animoiduilla eläimillä. Olin ensi kertaa sen leffateatterin siinä salissa, ja ensimmäinen ajatus mikä tuli mieleen saliin astuessa, oli se, että miten kummassa ne penkit nousivat niin jyrkästi! Mutta tilaa oli aika vähän, joten ymmärtäähän sen, jos valkokankaan pitää olla iso.

No, leffa oli siis mukaisa, mutta leffaseura - tai pikemminkin takana istuvat pari kymmenvuotiasta poikaa ja näiden äiti -  ei ollut maailman parasta. Sain suurimman osan elokuvasta nauttia ihanasta tunteesta, kun jompikumpi niistä rääpäleistä potki penkkini selkämystä, eikä voimia taidettu säästellä. En usko, että edes tajusi että se häiritsi minua, mutta koitin kyllä aika vihaisesti aika-ajoin mulkoilla taaksepäin.

Muita häiritseviä seikkoja oli mm. se, että ne kakarat kolisuttelivat limsapullojaan, rapistelivat karkkipussejaan, puhuivat ihan normaalilla äänellä ja toinen niistä kyseli kokoajan, että "Miksi se teki noin?" tai "Mitä tapahtui?" tai "Minne se katosi?" . . . Siis oikeasti. Joko se ei katsonut sitä leffaa tai sitten se halusi muuten vain häiritä. Tai sitten se ei malttanut katsoa hetkeä pidemmälle nähdäkseen, mitä oli käynyt. Viimeinen häiritsevä seikka oli hössöttävä äiti, joka kyseli kokoajan lapsosiltaan että "Oliko se liian raaka?" tai sanoi "Älkää katsoko, nyt on pelottava kohta!". Joo.

Teki parissa kohtaa mieli kääntyä ja sanoa suoraan, että turvat umpeen siellä, mutta en viitsinyt koska se kakaroiden äiti vaikutti jo valmiiksi aika kireältä. Mutta en tajunnut sen äidin logiikkaa. Mitä intoa on tuoda pari keskenkasvuista pygmiä katsomaan jotakin leffaa, joka on varmasti niiden mielestä tylsä, koska ne ei tajua siitä mitään? Onko mitään järkeä laittaa ne tylsistymään penkkiin, jotta ne voi tehdä kaikkea muuta kuin katsoa leffaa - esimerkiksi häiritä muita katselijoita? Joo'o, kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sille naikkoselle.

Sitten! Piirsin tänään pitkästä aikaa! Kivaa vaihtelua kun sain jotain tehtyä!


Siinä on ValkeaaTaikaa -roolipelin hahmo Sinna. Kokeilin uutta turkitustyyliä ja vähän muutakin hauskaa. Mutta ei siitä sen enempää.

Ensi viikolla on koeviikko. Maanantaina musiikinkoe, tiistaina ruotsinkoe, keskiviikkona vapaata (onneksi), torstaina joko kemian- tai uskonnonkoe ja perjantaina joko uskonnon- tai kemiankoe. En muita kumminpäin ne oli.

Anygays. Minulta loppui nyt asia joten adios, 'til the next time!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti